Kesän aikana TekesOPPY-kokonaisuuteen liittyen on haastateltu lukuisa joukko alan asiantuntijoita. Eräs keskeisesti esille noussut aihe on ollut kehittämistoiminnan hankevetoisuus ja hanketoimintaan liittyvät rakenteelliset ongerlmat.
Kokeilu- ja kehittämishankkeilla on saatu aikaan monipuolista toimintaa ympäri Suomen. Hankerahoitus on ollut elinehto monille kokeilu- ja kehittämistoimille. Mutta hankevetoisuudesta on myös seurannut asioita, jotka ovat luoneet innovaatioesteitä. Tässä tulee nyt aika kovaakin kritiikkiä, joka ei toisaalta kohdistu kehenkään henkilöön eikä kehenkään yksittäiseen toimijaan vaan koko järjestelmään. Samat kriittiset huomiot toistuivat useissa haastatteluissa, joissa tulivat mainituksi muun muassa seuraavat ongelmakohdat:
Hankeiden valmistelu ei ole Suomessa ammattilaisten käsissä
EU:n tasolla hankkeita tekevät palveluyritysten päätoimiset asiantuntijat. Suomessa hankkeita tehdrään muun toimen ohessa ja usein mukana on ensikertalaisia, jotka ovat opettelemassa uutta. Suomessa on ollut yksi kansainvälisiin hankkeisiin erikoistunut konsulttiyritys. Suomalaisia hakemuksia pidetään EU:ssa vaikeaselkoisina ja niitä kierrätetään lukukelvottomina kädestä käteen.
Hankeyhteistyössä on vaikeaa päästä aitoon yhteistoimintaan
Vaikka hankkeissa nykyisellään onkin useita toimijoita, mahdollisesti myös kansainvälisiä partnereita, syvälle menevä yhteinen tekeminen jää usein puuttumaan. Näennäisesti toimitaan yhdessä, mutta esimerkiksi organisaatiokulttuurit, arvolähtökohdat ja organisaatioiden keskinäinen kilpailu aiheuttavat ristiriitoja. Ristiriidat sinänsä eivät ole kehittämistoiminnan este. Jos niiden käsittelyyn on metodeja, yhteentörmäyksistä ja ristiriidoista voi kasvaa jotain uutta ja loistavaa. Hankkeiden prosessi ei kuitenkaan yleensä ole riittävän pitkäaikainen, jotta yhteiseen luovaan tilaan voitaisiin päästä. Usein hanketoimijoilta puuttuu myös metodeja ja työvälineitä ristiriitojen työstämiseen. Erityisen haasteellista kulttuurinen osaamattomuus on ulkomaalaisten kanssa toimittaessa.
Oppimisen alueella eräänä ongelmana on myös oppimisnäkemyksen jakaminen. Se, mikä ilmoitetaan virallisesti kunkin toimijan oppimisnäkemyksenä on eri asia kuin käytönnön toiminta. Saman organisaation sisällöä voi olla laaja skaala oppimisnäkemyksiä, alkaen niistä, jotka korostavat opettajan asemaa ja auktoriteettia sekä oppimista yksilön tietosisältöjen omaksumisena ja päätyen niihin, joiden johtotähtenä ovat oppijalähtöisyys, oppiainerajoja ylittävä toiminta ja oppimisen sosiaalista luonnetta korostava lähtökohta. Haastatteluissa nousikin keskeisenä käsiteparina esiin opettaminen ja oppiminen, joita käsittelen laajemmin toisessa blogikirjoituksessa.
Hankkeissa ei synny huippuja
Monet haastateltavista kaipasivat Suomeen parasta mahdollista osaamista kokoavan toimintamuodon oppimisen kokeilu- ja kehittämistoimintaan. Osaajia meillä on, tiedollistsa, taidollista ja teknistä pohjaa on hyvin. Mutta tämä kaikki on jakautunut hajalleen ympäri maata. Kyynisimmin hanketoimintaan suhtautuneet haastateltavat olivat sitä mieltä, että hankkeissa aika kuluu aluksi asian opetteluun ja sitten onkin jo aika kuluttaa loput rahat ja kirjoittaa loppuraportti. Osa hanketoiminnasta rajaa myös ulkopuolelle sellaisen tekemisen, joka motivoisi toimijoita kaikista eniten, kuten prototyyppien kehittelyn.
Arvostelua sai myös se, miten hankkeissa eri puolilla Suomea on kehitelty samanlaisia asioita, kuten sähköisiä oppimisalustoja, joita vuosituhannen vaihteessa oli kymmenittäin ilman että näillä olisi ollut mitään yhteisiä rajapintoja tai yhteiskäyttömahdollisuuksia. Omassa hankkeessa uskotaan sitkeästi oman idean erinomaisuuteen ja ainutlaatuisuuteen. Huomaamatta jää, mitä ympärillä tapahtuu. Tuloksena on keskinkertaisuutta. Demokraattinen ja matalariskinen hankerahoitus harvoin muuta tuottaakaan. Haastateltavat kuitenkin peräänkuuluttivat rohkeampaa rahoituspolitiikka. Kaivattiin myös keskittämistä: Suomessa hankkeet ovat huippuja ja innovaatioita ajatellen liian pieniä.
Virheitä ei tehdä, joten niistä ei opita
Hartaasti toivottiin, että menneistä virheistä opittaisiin. Tätä pidettiin kuitenkin hankalana, koska hankkeiden ongelmia ja epäonnistumisia ei yleensä julkisesti hehkutella, eikä niitä raportoida. Eräs ulkomaalaisista vertailukohteista antoi tässä suhteessä hyvän esimerkin: hankkeiden epäonnistumisia reflektoitiin ja kokemuksia jaettiin ja niistä opittiin. Ei mikään innovaatio ole voittojen sarja vaan hyvinkin usein mönkään menneiden ja suutariksi jääneiden yritysten johdattamaa, kovalla työllä saavutettua.
Suomessa yrittään liikaa onnistua ja päästä priimuksena luokalta. Epäonnistumista pelätään, hävetään ja sitä peitellään, kun se oppimisen kokeilu- ja kehittämistoiminnassa pitäisi olla erityisen huomion ja tarkkaavaisuuden kohteena.
Jne...
En toista tässä moneen kertaan puituja ongelmia, kuten hyvien käytänteiden levittämistä, hankebyrokratiaa ja sen nielemää aikaa tai mappihyllyillä pölyttyviä hankeraportteja. Kyynisesti todettiin, että hanketoiminta vaatii onnistuakseen retorisia taitoja. Riittävän pitkäaikainen prosessi vaatii useita ketjutettuja hankkeita, joissa nimellisesti tehdään hankerahoituksen vaatimasti eri asioita mutta käytännössä jatketaan samaa asiaa.
