perjantai 18. kesäkuuta 2010

Kuinka organisaation olisi parasta toimia sosiaalisessa netissä?

Aiheesta on paljon loistavia diaesityksiä, joita löytyy mm. SlideShare-palvelusta. Lopussa lista henkilöistä, joiden esityksistä on paljon apua sosiaaliseen nettiin siirtyvälle organisaatiolle.

On tärkeää tuntea toimintakulttuuri. Alussa voi olla ihan hyvä katsella, kuunnella ja kysellä. Monissa verkkotiloissa keskustelulla on oma koodistonsa, joista ehkä omituisimpana aloittelijan silmiin näyttäytyy Twitter erilaisine lyhenteineen. Osa erikoisista sanoista löytyy Wikipediasta ja asioita voi myös kysellä. Sosiaalinen netti on nimensä mukainen, aina joku ehtii auttamaan ja vastaamaan.

Netin vuorovaikutteisille foorumeille ei kannata lähteä netti-hallintaan-asenteella. Kaoottisuus ja asioiden hajoaminen moneen paikkaan kuuluu netin nykytilaan. Tulevaisuudessa asia voi olla toisin. Kaoottisuus on sisällönhallintajärjestelmiin tuttuneelle hankala.

Kun Qaikussa keskusteltiin verkon monista foorumeista, E. Holmila totesi osuvasti, että eniten lienee juuri nyt pulaa yhteenvetoja ja linkityksiä tekevistä ihmisistä.

Jos toiminta on rajattu ajallisesti ja tiedetään osallistujajoukko, voidaan sopia parhaiten kaikkia miellyttävä sosiaalisen netin toimintafoorumi. Mutta jos ei ole selvää, ketkä toimivat, ei voi sopia. Googlen ja vastaavien toimintalogiikkana on ollut tehdä lukuisia aloitteita ja katsoa, mikä alkaa vetämään. Saa epäonnistua mutta aika pian on hyvä tehdä myös johtopäätöksiä.

Verkkotyötilojen valinnassa on kolme keskeistä määrittäjää: kohderyhmät, tarpeet, saavutettavuus.

Tärkeää on myös esiintyä omana itsenään. Omaa rooliaan sosiaalisessa mediassa joutuu toki punnitsemaan ammatillisen viitekehyksen vuoksi, mutta jos muistaa, että a) ei provosoidu (kärjekkäisiin kommentteihin voi vastata joko seuraavana päivänä tai vastakysymyksellä ystävällisesti) ja b) ettei kirjoittele nettiin epämääräisessä olotilassa (suuttuneena, lopen uupuneena, hupaisalla tai sarkastisella mielialalla tai muuten fiiliksissä).

Hyviä diaesityksiä organisaatioille esimerkiksi näiltä henkilöiltä (mainostakaa kommenteissa lisää, laitoin aakkosiin sukunimen mukaan, ei suosikkijärjestys):
Tuija Aalto
Reetta Koski
Harri Lakkala
Pauliina Mäkelä
Harto Pönkä
Janne Ruohisto
Marko Sykkö
Tarmo Toikkanen 
Katso myös: Gemilo blog

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti